Kauden ensimmäinen vieras on Jutta Zilliacus. Vuonna 1925 syntynyt Zilliacus on nähty elämänsä aikana niin monissa rooleissa ja ammateissa,
Kyllähän se aina jaksaa yllättää. Sketsissä esiintyy YleX Iltapäivän Jenni, Jere ja Mika.
Otto Niittykoski oli tyytyväinen MM-hyppyynsä suurmäessä: "Vauhtia on sen verran vähän ettei tule mitään ilmaiseksi"
Näin Puistopellon koulussa aiotaan varmistaa, ettei yksikään oppilas jää yksin kolmen viikon etäjaksolla.
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala haluaa nähdä talvirallin myös tulevaisuudessa Suomessa: "Täällä on aina varmat talviset puitteet".
Lievähkön koronan sairastanut Risto Isomäki kuvailee sairastumistaan: "Ottaisin mieluummin malarian kahteen tai kolmeen kertaan kuin saman v
Ravintolayrittäjä Aku Vikström ymmärtää sulkurajoituksia ? tartunnat ruokapaikoissa kuitenkin vähäisiä
Sanna Marin kertoo käyneensä keskustelun presidentti Niinistön kanssa rajoitustoimista ? "Ei suinkaan ole niin ettei tapahdu mitään, kyllä n
Joe Biden kertoo, ettei Yhdysvallat aio vähentää joukkojaan Saksassa ? kirjeenvaihtaja kertoo, miten presidentin puheet otettiin vastaan EU:
Videolla Mustin ja Mirrin päätrimmaaja Laura Airaksinen kertoo mitä asioita jokaisen koiranomistajan on hyvä ottaa huomioon oman karvakuonon
"Pahinta mitä aina pelkäämme" - hengityslaitepotilaat järkyttyneet aktiivisen miehen kuolemasta.
Hetki on koittanut. Henrik aikoo kosia Stephanieta romanttisessa linnassa, mutta joutuukin tekemään äkkiliikkeen ja ehdottamaan pistäytymist Katsottavissa 27.11.2021 asti