Lyhyesti viitottuna


Lyhyesti viitottuna: 4 ihmistä on kuollut Saksaa ja Hollantia koetelleessa myrskyssä
1.04.2015
Tuulen voimakkuus on ollut paikoin jopa hurrikaanin luokkaa.
Poikkeuksellis..


Lyhyesti viitottuna: Viime vuonna maailmalla langetettiin kuolemantuomioita merkittävästi aiempaa enemmän
1.04.2015
Teloitusten määrä väheni edellisvuodesta, mutta kuolemaan tuomittiin lähes ..


Lyhyesti viitottuna: Neuvottelut Iranin ydinohjelmasta on määrä saada päätökseen tänään
31.03.2015
Iranin ja ulkovaltojen ulkoministerit ovat koolla Sveitsin Lausannessa. Yhd..


Lyhyesti viitottuna: Räntä- ja lumisade on vaikeuttanut tieliikennettä maan eteläosissa
31.03.2015
Pahimmilta onnettomuuksilta on vältytty, vaikka osa autoilijoista on jo vai..


Lyhyesti viitottuna: Välivuoden suosio on nuorten keskuudessa huipussaan
30.03.2015
Taloudellisen tiedotustoimiston tutkimuksen mukaan, runsas neljännes nuoris..


Lyhyesti viitottuna: Palmusunnuntai tuo virpojat ovellesi
29.03.2015
Virpomisessa on läsnä itä- ja länsisuomalaisia tapoja sekä ortodoksien peri..


Lyhyesti viitottuna: Juna-asemien näyttötaulut toimivat jälleen häiriöiden jälkeen
29.03.2015
Varhain aamulla havaittu palvelinvika pimensi näyttötaulut eri puolilla maa..


Lyhyesti viitottuna: Singaporessa pitkäaikaisen pääministerin valtiolliset hautajaisseremoniat ovat meneillään
29.03.2015
Kymmenet tuhannet ihmiset seurasivat Singaporen kadunvarsilla hautajaissaat..


Lyhyesti viitottuna: Kuurojen 18. Deaflympics-talvikisat avataan virallisesti tänään
28.03.2015
Avajaisissa Suomen lippua kantaa 37vuotias DeafLions- hyökkääjä Fredrik Öll..


Lyhyesti viitottuna: Kuurojen Leijonien otteluaikataulu selvillä
27.03.2015
Venäjällä pidettävissä Kuurojen talviolympialaisissa kuurojen Leijonien jää..


Lyhyesti viitottuna: Uudet turvallisuussuositukset
27.03.2015
Euroopan lentoturvallisuusvirasto tiukentaa turvallisuussuosituksiaan Ransk..


Lyhyesti viitottuna: Turun telakka saamassa suuren tilauksen
27.03.2015
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori pitää Turun telakan risteilytilauksia mer..


Lyhyesti viitottuna: Germanwingsin matkustajakoneen tuhon syistä niukasti tietoja
26.03.2015
Turman tutkintaan osallistuva sotilaslähde kertoo New York Times -lehdelle,..


Lyhyesti viitottuna: Saudi-Arabia on aloittanut ilmaiskut Jemenissä kapinallisia vastaan
26.03.2015
Laajan liittouman operaation motiivina on pelko Jemenin luisumisesta täysim..


Lyhyesti viitottuna: Sandvik aikoo sulkea Turun tehtaansa
26.03.2015
Runosmäessä kuljetus- ja lastauskoneita valmistavassa tehtaassa työskentele..


Lyhyesti viitottuna: Suomen kisajoukkue lähtenyt Venäjälle
24.03.2015
Hanty-Mansijskissa pidettävät kuurojen talviolympialaiset alkavat ensi laua..


Lyhyesti viitottuna: Työttömyys noussut
24.03.2015
Työttömyysprosentti on noussut yli kymmenen.
Tilastokeskuksen mukaan työttö..